Laatat

Laatat - ei pelkästään kylpyhuoneisiin, vaan kodin kaikkiin tiloihin. 

 

KiviBetoniPuu | MarmoriDesign | Extra Ordinary Sizes

Laattatrendit 2018. Laattamaailma ei mene oikuttelevien muotitrendien mukaan. Tärkeää on ajattomuus ja pysyvyys. Pieniä vivahde eroja toki vuosien varrella tulee. Viimevuosina betoni oli voimakkaasti esillä, nyt kivimäiset pinnat houkuttelevat. Ja marmorimaisuus. Sävyt luonnonläheisiä, murrettuja. Pinta elävä, struktuurinen.
Tai samettisen sileä. Laattojen koot jatkuvasti suurenevat. Rinnalle on kuitenkin tullut myös pientä 10x30 laattaa, joka mahdollistaa erilaisen, luovan laatoitustyylin. Kalanruotoa, tiililadontaa, seinille, lattialle.

Kivi ja betonilaatta

Dolomiti -kivilaatta

Dolomiitit ovat ainutlaatuinen vuoristoalue Koillis-Italiassa. Ne lasketaan kuuluvaksi osaksi Alppeja ja Etelä-Tirolia. Vuoristo on muodostunut normaalista kalkkikivestä poiketen punertavasta, osittain vulkaanisesta kivestä, jota kutsutaan dolomiittikiveksi. Josta tämä DOLOMITI -sarja on saanut inspiraationsa. Sarjassa on neljä eri sävyä ja neljä eri pintaa - kiiltävä, tasainen, rouhea sekä ulos sopiva.

Storm -kivilaatta

Kivimäisiin laattoihin lukeutuva STORM on kuitenkin saanut vaikutteita erilaisista voimakkaista luonnonilmiöistä. Hiekkamyrsky, suola-aavikko, sakea sumu ja pimenevä ilta. Sarja on tyylikäs, mutta luonteikas. Hienovarainen, mutta monimutkainen.Luonnonilmiöiden esteettinen kauneus on hienovaraisesti tuotu esille nykyaikaisen keraamisen teknologian avulla.
Sisätiloista ulos - käytännöllistä ja helppohoitoista tyylikkyyttä.

Blue Evolution -kivilaatta

Klassisen ja perinteisen kivilaatan paluu - BLUE EVOLUTION. Kolme eri siniharmaata sävyä, luonnollisen kivimäinen pinta. Sisältä ulos "samalla laatalla",  tosin ulkolaatan vahvuus 20 mm. Sarjasta löytyy myös italiaisten suosima Burratto -laatta, röpelöreunainen 20x20 laatta rustiikkiseen tunnelmaan.

High Line -kivilaatta

Kaikuja menneisyydestään, 1930-luvun New Yorkista, on tuotu takaisin nykyaikaan 
HIGH LINE -mallistossa. Vanhojen kivien kulunut kauneus on uudistunut tässä tyylikkäässä, hieman epätavallisessa keraamisessa laatassa. Sarjan erilaiset värivaihtoehdot tuovat vanhaa urbaania tunnelmaan mihin tahansa sisätilaan. Mattapintaisena tai kiiltävänä. Tässä sarjassa on extrana koot 20x120 ja 10x30.

Urban concrete -betonilaatta

URBAN CONCRETE -sarjan maanläheiset sävyt tuo hillityn tyylikästä urbaanisuutta kotiin. Laatan betonimaisella pinnalla sävyerot ovat pehmeät, kuin valon ja varjon leikkiä. 

Backstage -betonilaatta

Karu, raju, raffi. Kulunut. Elämää nähnyt. BACKSTAGE - bändin takahuone. Kuitenkin yksi laatan perinteinen muoto istuu tähän pintaan häkellyttävän hyvin. Hexagone.

Agora -betonilaatta

Tämä sarja on kuin luotu Loft -asuntoihin. Syvät sävyt, laatan pinnassa luonnollisesti elävät sävyvaihtelut. Mattapintaisen rinnalla myös kiiltävä. Sopiva kontrasti tyylikkyyttä ja rouheutta. AGORA -sarjaan sopii täydellisesti suihkut ja hanat raaka messinkiä, kuparia, mustaa kromia.

Concrea -betonilaatta

CONCREA -sarja on saanut innostuksensa nykyaikaisesta arkkitehtuurista ja muotoilusta, ja näissä käytettäistä materiaaleista. Sementistä ja betonista. Hillityt värisävyt sopivat tyylipuhtaaseen suomalaiseen kotiin. Pinta vaihtoehtoina perinteinen matta, kulunut patinoitunut, satiininpehmeä tai erittäin kiiltävä pinta.

Puu ja Marmori

Amazon -puulaatta

Luonto on aina ollut ehtymätön inspiraation lähde myös laatta-designissa. Mahonki ja Yesquero ovat erittäin hienoja Amazonin puita, niin hienoja, että ovat valitettavasti lähes kuolleet sukupuuttoon. AMAZON -sarja on kunnianosoitus sademetsille ja sen hienoille puille.

Place 2B -puulaatta

PLACE 2B - tahdotko Aspeniin vai Dubliniin? Aspen -laatta edustaa täydellistä eleganssia. Sen pinta on aivan kuninkaallisen super kiiltävä Lux+. Vai viihdytkö mielummin  Dublinin vanhoissa pubeissa? Dublin -laatan pinta on rustiikkinen, kuopille kulunut, vahva ja voimakas.

Cozy -puulaatta

COZY - Lämpimän, viihtyisän puun tunnelma, hienostuneita värejä. Aitous ja hienostuneisuus ja erittäin luonnollisia yksityiskohtia. Sarjan erikoisuutena on kolmion muotoiset laatat. Suunniteltu toimimaan yhdessä marmori ja kivilaatan kanssa. Leikittele ja yhdistele ja suunnittele itsellesi ainutlaatuinen seinä tai lattia.

Seaside -puulaatta

Laatan tunnelma tuo mieleen kuluneet ajopuut. Beach house hiekkaisella merenrannalla. Kevyt, lämmin kesätuuli puhaltaa, vaaleat ikkunaverhot heiluvat tuulessa. SEASIDE -puuhun on myös kaiverrettu aarrekartta.

Empire -marmorilaatta

Italialaiset ovat aina rakastaneet marmoria ja sen monimuotoisuutta. Nyt tekniikan kehittyessä on marmorin olemus saatu vietyä keraamiseen laattaan. Tuloksena on tuote, joka näyttää marmorilta, mutta on yhtä helppohoitoinen kuin laatta. EMPIRE -sarja vie sinut haluamaasi tunnelmaan. Maalaismaisemaan, luksushotelliin.

Supreme -marmorilaatta

SUPREME -sarja leikittelee rohkeasti eri muodoilla ja pinnoilla. Marmori sopii täydellisesti Hexagone muotoon, erilaisia kolmionmuotoisia laattoja yhdistämällä pystyy luomaan vaikka lattiaan ihan oma kuvion. Satiinimaista, patinoitua kulunutta hennosti kiiltävää pintaa ja todella kiiltävä Lux + 

i Marmi -marmorilaatta

Marmorin sävyjä ja kuoseja on runsaasti, tässä kuvassa vain muutama perinteisempi. Aivan pieniä laattoja tästä sarjasta ei löydy, mutta sitäkin suurempia. Käy kurkkaamassa I MARMI.

Thrill -marmorilaatta

Suomalasten sydämiin ja koteihin on tämä THRILL -laattasarja löytänyt tiensä. Sen luonnonläheiset värisävyt ja hienostut pintakuviointi tuo sopivalla tavalla luksusta suomalaisiin koteihin. Olohuoneisiin, spa-osastoihin, kesämökille.

Design-laatat ja ExtraOrdinarysize

Pietra Lavica -designlaatta

Pietra Lavica -laattasarja on saanut inspiraationsa tulivuoren purkauksesta, valuvasta, hehkuvasta laavasta. Pintastrukruuri vaihtelee sileästä mattapinnasta kimaltelevaan rosoisuuteen. PIETRA LAVICA on palkittu vuoden 2013 lattialaattana. 

Icon -designlaatta

"Henkilökunnan suosikki" ON upea ICON -sarja. Siinä on vähän puuta. Siinä on vähän kiveä. Siinä on sitä jotain. Syvyyttä. Kauneutta. Luonnollisuutta.

Fusion -designlaatta

Kimallusta, kiiltoa, säpinää ja säihkettä. Sitä kaikkea löytyy FUSION -sarjasta. Mallisto tuli markkinoille jo vuonna 2009, mutta on edelleen glitteristä pitävien kestosuosikki. Ja onhan tämäkin sarja palkittu vuoden lattialaattana. 

5th Avenue -designlaatta

5th Avenue vie meidät nimensä mukaisesti New Yorkiin ja sen muotikaduille ja Catwalkeille. Sillä erotuksella, ettei tämä laattasarja mene hetkessä muodista pois.

iMarmi ExtraOrdinarySize

Lafabbrican laattamallisto on kasvattanut myös kokojaan. Suurin koko on jo 320x160. Onneksi löytyy kuitenkin vielä kokoa 60x60. Ja kaikkea tältä väliltä. iMarmi -sarjassa upeita erilaisia marmoreita.

Aesthetica ExtraOrdinarySize

Lafabbrican laattamallisto on kasvattanut myös kokojaan. Suurin koko on jo 320x160. Onneksi löytyy kuitenkin vielä kokoa 60x60. Ja kaikkea tältä väliltä. Aeshetica -sarja tyylikästä Onicea.

Skyline ExtraOrdinarySize

Lafabbrican laattamallisto on kasvattanut myös kokojaan. Suurin koko on jo 320x160. Onneksi löytyy kuitenkin vielä kokoa 60x60. Ja kaikkea tältä väliltä. Skyline -sarja modernia betonia.

Contemporanei ExtraOrdinarySize

Lafabbrican laattamallisto on kasvattanut myös kokojaan. Suurin koko on jo 320x160. Onneksi löytyy kuitenkin vielä kokoa 60x60. Ja kaikkea tältä väliltä. Contemporanei-sarjassa myös mustaa ja valkoista

Keittiö ruokailuhuone olohuone

Laattavalinnat sisätiloissa

Mitä asioita laattavalinnassa kannattaa huomioida?
Laattoja valittaessa helppohoitoisuus on yleensä tärkeä kriteeri. Silloin kuivapuristelaatta on erinomainen valinta. Se on kestävä ja lähes kosteutta imemätön, joten se säästyy myös naarmuilta ja tahroilta. Vaihtoehtoja niin kokojen, pintakuvioinnin kuin sävyjenkin suhteen on paljon. Kuivapuristelaatat käyvät kaikkiin sisätiloihin; kylpyhuoneeseen, keittiöön, kodinhoitohuonetiloihin, eteiseen, olohuoneeseen, makuuhuoneeseen jne. Laattakokoa vaihtamalla saat tilaan tyylikkään tunnelman. Keittiössä välitilanlaatta voi löytyä samasta laattamallistosta kuin lattialaatta, mutta hieman eri pinnalla tai eri kokoisena. Välitilaan sopii myös esimerkiksi mosaiikki, puikkomosaiikki, kuviolaatta tai kuivapuristelaatan sijasta kaakeli. Mosaiikin kohdalla tulee puhdistettavaa saumaa enemmän, mutta onneksi markkinoilla on saumakohtiin suoja-ainetta, joka pitää saumat kauemmin likaa hylkivinä. Valitsemalla isomman laattakoon, voit minimoida laattasaumojen määrää. 

Spalifen valikoimasta löytyy myös suuria lattialaattoja, jotka sopivat esimerkiksi olohuoneiden ja keittiön lattiapinnoille. Laattasarjoissa on saatavilla useita eri kokoja, aina pienistä mosaiikeista suuriin 60x120cm kokoisiin laattoihin. Laattakoot ovat kasvaneet viime vuosina valmistustekniikoiden kehittyessä; suurien tilojen laatoituksiin on saatavilla jopa laattakokoa 160x320cm.

KUN TULET VALITSEMAAN SISÄTILOJEN LAATTOJA, ota mukaasi muita pintamateriaalimalleja, esim. malli puulattiasta, tapetista, keittiönkaappien ovesta tai tasosta. Näin pystymme laajasta valikoimastamme paremmin esittelemään juuri Sinun tilaasi sopivimmat laatat. Spalife myymälöistä voit varata suunnitteluajan, jolloin voimme rauhassa miettiä ja suunnitella mitkä ratkaisut olisivat Sinulle juuri ne oikeat.

Perinteisesti moderni

Helppohoitoista ja näyttävää. Kuvan lattian laatoituksessa on käytetty lankkumaista laattaa, kolmea eri leveyttä. Välitilan laatta on saman sarjan puikkomosaiikkia. Näin saadaan yhtenäinen ja selkeä mutta ilmeikäs kokonaisuus.

Selkeää skandinaavisuutta

Selkeät, linjakkaat kalusteet sopivat aina yhteen yksinkertaisten ja isojen laattojen kanssa. Omaperäisyyttä tähän on tuotu laatoittamalla pöydän alla oleva lattia tummemmalla värillä.

Loft koteihin

Tässä tilassa on tehdasmainen tunnelma. Metallimaisiin kalusteisiin sopii todella hyvin laattojen joko kuluneet, karkeat tai betonimaiset pinnat.

Laadukasta yleellisyyttä

Nyt ei ylellisyyttä puutu! Oikeat värisävyt, mosaiikin hehku ja kiilto, luovat uskomattoman kauniin ja yksilöllisen taustan puhtaan valkoisille kalusteille.

Patiot ja terassi

Patiot ja terassit

Mitä asioita patioiden ja terassien laattavalinnassa kannattaa huomioida?

Italialaiset terassilaatat sopivat myös Suomen sääoloihin. Tärkeää on pakkasenkestävyys, eli oikea veden imukyky. Suomen pakkasoloihin sopivilla terassilaatoilla veden imukyky saa maksimissaan olla 1,5%. Kauttamme saatavilla kuivapuristeterassilaatoilla se on jopa alle 0,05%. Terassilaattojen tärkeimmät ominaisuudet, varsinkin Suomen sääoloissa, ovat pakkasenkestävyys, oikea karheusaste liukastumisen estämiseksi ja kestävyys. Kuivapuristelaatta pitää sisällään kaikki nämä ominaisuudet. Verrattuna luonnonkiveen, on kuivapuristelaatta myös huoltovapaampi. Sitä ei tarvitse vahata eikä käsitellä mitenkään.

Avoin, kattamaton terassi asettaa laatalle hieman eri vaatimukset kuin katettu terassi. Silloin täytyy huomioida myös se, että terassille tulee erilailla vettä, räntää ja lunta. Laatan liukkausluokitus tulee olla vähintään R10. Laatan pinta on silloin karhea, eikä märälläkään kelillä liukas. 

Nykyään on olemassa myös laattasarjoja, joista samasta laatasta löytyy eri karheusluokituksia. Esimerkiksi lasitetulle terassille ja sisälle ruokailutilaan, voit valita saman laatan, mutta sisätilaan pehmeämpänä pintana ja ulkotilaan karheampana. Yhtenäinen ilme jatkuu sisätiloista ulos saakka. Useimmista terassilaatoista löytyy myös erilaiset porraspalat ulkoportaisiin. Laatan sävyä miettiessä vaikuttaa päätökseen tietenkin kodin ulkoseinien sävy, mutta kannattaa myös huomioida se, että tumma pinta on polttavassa auringonpaahteessa kuumempi kuin vaalea. Laatan kokoa miettiessä taas kannattaa ottaa huomioon terassin koko ja muoto. Kapeaan ja pitkään terassiin saadaan leveyttä lisää suorakaiteenmuotoisilla laatoilla. Jos terassilla on omat alueet eri toiminnoille, voidaan ne ”erottaa” toisistaan erilaisella laatoituksella. Useista terassilaatoista saa myös mosaiikkia, jonka avulla voidaan myös erottaa eri tiloja tai käytäviä tai korostaa tiettyjä kohtia.

TOIMI AJOISSA; JOS TERASSIKAUSI LAATOITUSTYÖN OSALTA ALKAA KESÄKUUSSA, kannattaa suunnittelutyö tehdä keväällä hyvissä ajoin, laattavalikoima on silloin laajempi eikä tarvitse tyytyä varastolaattoihin.

Haaveile, suunnittele, ota vinkkejä ideakuvista ja tule katsomaan erilaisia vaihtoehtoja!

 

Maisemaan sopivaa

Uima-altaalle

Sisältä ulos

Rej Design

Tapwell

Ariana

Colori

RB Bathroom

Burgbad